maanantai 4. joulukuuta 2017

Neljäs luukku





Neljäs luukku <3

Eikös tämän viikon voisi hyvin aloittaa ihan rauhallisesti, ja pienesti hyggeillen? Tälläisiä pieniä hyviä, sekä ennenkaikkea rauhallisia hetkiä olisi meidän kaikkien hyvä ottaa jokaiseen päivään johonkin väliin. 

On se sitten rauhallinen aamukahvi hetki ilman kiirettä, pieni venyttely tuokio töiden lomassa tai illalla rauhallinen hetki sohvan nurkassa. 

Monet lukijani tietävät, että itselle parhaimpia hyggeily hetkiä ovat ne, kun edessä on kuppi kuumaa ja sisustuslehti. Näin oli myös perjantaina. Oli aivan hurmaava katsella ikkunasta ulos kun lunta hipsutteli hiljalleen maahan. Glögi oli lämpiämässä, ja jatkoin vielä pienesti fysioterapiasta saamiani ohjeita. 

Samaan aikaan postiluukku kolahti, ja luukusta tuli ihastuttava Kuuset tarjotin sekä pari saman sarjan korttia Design by Ilona:n mallistosta! Tarjotin oli pakattu niin kauniisti punaisen nauhan ympärille, että en heti raaskinut sitä pois ottaa. Tarjotin onkin päässyt nyt sohvan käsinojalle, joten kupin saa laskettua siihen nyt oivasti! 

Ei ollenkaan hassumpi lahjavinkkikään, eikös?! :) Kannattaa myös kurkkia mitä kaikkea muuta ihanaa täältä löytyy! Ilona itse kuvailee tyyliään skandinaaviseksi että ajattomaksi, ja voin kyllä itse allekirjoittaa tämän myöskin. 



6 kommenttia:

  1. Ihana kuosi näissä, sopii tähän vuodenaikaan vallan mainiosti. Mukavaa uutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuusi kuosi tuntuu olevan nyt itsellä kovasti IN. 💙

      Ihanaa uutta viikkoa ja itsenäisyyspäivää 💙

      Poista
  2. Nuo rauhalliset hetket ovat todella tärkeitä itselleni. Huomaan että etenkin tarvitsisin niitä paljon enemmän juuri näin joulukuussa kun tuntuu sitä ohjelmaa riittävän ja silti haluaisi ehtiä nauttimaan tunnelmasta ja glögistä. Kaunis kuosi ja tuollainen tarjotin tulisi tarpeen täälläkin, jäisi nuo kahvimukin värjäämät rinkulat pois sohvan käsinojasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitit tosi hyvin, ne ovat tärkeitä kovin. Ja jos vaan ottaa aikaa niille, niin se kyllä palkitseekin, vaikka monesti ajattelee ettei ehdi. Kiitos seisoo kuitenkin perässä 💕

      Tuo on loistava tuossa sohvan nojalla, kaunis ja käytännöllinen 🤗❤

      Poista
  3. Kaunis alusta ja kortit. Nyt vaan kirjoittamaan kortit ja postittamaan läheisille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä kovasti odotetaan, että kortit saapuu postissa niin pääsee postittamaan 💕

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...