tiistai 20. joulukuuta 2016

# 20 Paketteja





Hip hei paketointi tehtaalta! :-) 

Paketointi, vuosi vuodelta yhtä odotettu juttu. Voin todellakin sanoa, että rakastan paketointia! Joskus nuorena on tullut oltua myös jouluapulaisena paketoimassa kaupassa, ja kyllä se vaan kivaa oli! Vaikka toki joskus meinasi sormi suuhun mennä kun pulkka eteen tuotiin, mutta noin yleisesti ottaen, ihanan rempseää hommaa! :-) 

Luonnollisesti myös tykkään tarkoin valita paperit, ja usein jokin tyyli valikoituu joka vuodelle. Viime vuosina olen tykännyt laittaa aika maan läheisiin papereihin, ja juuttinarukin ollut kovassa käytössä. Papereita on tullut ostettua perinteisiltä Tukholman reissuilta, ja Ikea:n papereilta olen hyvin onnistunut myöhästymään. 

Tänä vuonna kävi toisinpäin, ja ehdin kun ehdinkin saamaan Ikea:sta mieluisia papereita, ja onneksi kun tosiaan Tukholman reissu jäi. 

Lisäksi löysin punaista paperia johon ihastuin vallan, ja vielä erikoisempi juttu minulle, nimittäin tuo kullan värinen nauha, siitä on tullut ihan lemppari! Toisin sanoen, tänä vuonna on menty aika sekalaisella paketointi touhulla, ja vielä olisi pari rullaa avaamattomana... ja paketoitavaakin riittää, joten mukavaa hommaa näille joulun alus päiville tiedossa! :-) 

10 kommenttia:

  1. Paketointi on kyllä ihan parasta! Minulta se hauskuus on jo tälle joululle hoidettu, mutta voisin kyllä paketoida vielä rutkasti lisää :) Kauniita paketteja olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä :-) Paketoida voisi vaikka ja kuinka :-)

      Kiitos paljon Jossu! :-)

      Poista
  2. Kauniita paketteja <3 Ensi vuoteenkin jäi muutama avaamaton rulla paperia, ja kyllä täälläkin useampi punainen paketti tuli kääräistyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! :-) <3

      Täälläkin tuli tosiaan varmasti hamstrattua hiukan liikaa papereita, mutta sitten seuraavaan vuoteen :-)

      Poista
  3. Kauniita paketteja oot tehnyt. Mä laitoin lahjakasseihin lahjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :-)

      Lahjakassit ovat todella mukavia myös :-)

      Poista
  4. Paketointi on niin ihanaa puuhaa. Ja, kovin on sinulla tutunnäköisiä kääreitä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ehdottomasti, niin rentouttavaa ja mukavaa :-)

      Hih, hauska kuulla :-)

      Poista
  5. Meillä on noi samat valot ja roikkuu ikkunassa. Tai ainkin näyttää samoilta. Ostettu ikeasta :)

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...