keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Fiskars






Kerroinkin viime perjantaina, että viikonloppu menee pienissä reissuissa. Olihan se kesä viimein tullut, ja kaikki ilo siitä piti ottaa irti. Monta paikkaa olisi listalla jossa olisi mukava käydä, ensimmäiseksi reissu kohteeksi valikoitui sitten Hanko. 
Reissussa tuli otettua kuvia huikea määrä, ja niitä tässä vähän vielä lajitellaan. Joten Hangon tunnelmiin tullaan vielä palaamaan myöhemmin.

Paluumatkalla poikettiin idyllisen Fiskarsin kautta, ja täytyy kyllä sanoa että sanattomaksihan tuo kaunis paikka veti. Fiskarsissa katuja kävellessä tuli olo kuin aika olisi pysähtynyt 100 vuotta taaksepäin. Tälläistä fiilistä ei ole itselle tullut vastaan aikaisemmin. 

Ihmisiä oli todella paljon liikkeellä, ja ei mikään ihme. Tämä paikka on kyllä kokemuksen arvoinen! Ensi viikonloppuna samaisessa paikkaa olisi upeat Antiikkipäivät, ja toivottavasti lomakalenteri antaisi myöden että päivillä ehtisi käymään. 

Ensimmäisenä suunnattiin upeaan suklaakahvilaan, ja tähän väliin on pakko sanoa että niin ihanassa kahvilassa en ole ikinä käynyt! Kyseessä oli Petris Chocolate Room. Ilokseni kuitenkin huomasin että Helsingistä löytyy myös samainen kahvila ja myös Porvoosta! Täytyy ehdottomasti poiketa!

Matka jatkui Fiskarsin / Arabian myymälään, joka olikin todella viehättävä paikka. Tuollaisissa kaupoissa on kyllä niin mahtava tunnelma, kumpa sen tunteen saisi liitettyä tähän! Samaisessa kaupassa oli myös hyvin esiteltynä Fiskarsin historiaa upeasti. Upea kokemus kaikenkaikkiaan. 

Kello alkoi olla jo paljon, ja muut putiikit oli sulkemassa oviaan joten nähtävää on vielä tuleville kerroillekin ehdottomasti! 

16 kommenttia:

  1. Ooh, ihania kuvia! <3 Kuulostaa käymisen arvoiselta paikalta :) Ihanaa keskiviikkoa sinulle Seija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos Heli! <3

      Tämä paikka oli kyllä.... mitä viehättävin! <3 Niin ihana! :-) <3 Kannattaa todellakin poiketa, jos vähääkään suunnalla :-)

      Kiitos, ja mukavaa viikonlopun jatkoa! <3

      Poista
  2. Upeita kuvia! Tuonne haluan itsekin, koskaan en ole käynyt. Kiitos hyvistä vinkeistä Fiskarsissa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! <3

      Paljon jäi itselläkin vielä näkemättä, kun kello ja väsymys kävivät mutta mukavahan se on että on seuraaville kerroille myös nähtävää :-) Kiva jos tästä oli hyötyä :-)

      Poista
  3. Oikein mukavanoloinen paikka, ja ihania kuvia! :-) Teillä siellä etelässä on niin paljon nähtävää.. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka <3 Niin isolla! :-) Hih.

      Yllättävän paljon täällä on kun alkaa listaamaan, vaikka välillä tuntuu että tulee käytyä samoissa paikoissa :-D

      Poista
  4. Oih, ihana postaus kauniista paikasta! <3 Kunpa joskus pääsisi itsekin tuonne! :) Minä olen ihan jälkijunassa nyt täällä blogistaniassa, monta ihanaa postausta on sinultakin lukematta ja kommentoimatta - kunpa saisin jostain pienen aikavälin siihen hommaan! :) Loistavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo paikka oli itse viehättävyys isolla :-) <3 En ole moista tunnetta missään aikaisemmin saanut! :-)

      Mukava kun tulit kurkkimaan blogi maailmaan, ja kiitos ihanista reissu postauksista! <3 Niitä on ollut todella mukava seurata! :-)

      Mukavaa viikonlopun jatkoa sinnekin! <3

      Poista
  5. Voi miten kauniita kuvia ja tunnelmia!
    Ihania kesäpäiviä sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos paljon sinulle! :-)

      Toivotaan kesä pian palaavaksi, ihana viikonlopun jatkoa! <3

      Poista
  6. Onpas upeita kuvia ja hyvä tunnelma :)

    VastaaPoista
  7. Kivoja kuvia ja paikka, jossa ehdottamasti haluan käydä <3 <3 Toivottavasti nämä ilmat nyt paranevat ja p i a n. Mä niin toivon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vaan kuule suunnittelemaan retkeä Fiskarsiin :-) Wautsi, se kyllä oli huikea paikka! :-)

      Pidetään ilmoille peukkua! :-)

      Poista
  8. Kuulostaa ihanalta reissulta, upeita maisemia ja tunnelmia :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä sellainen miljöö että oksat pois! :-) <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...