maanantai 26. tammikuuta 2015

Kirjaimia



Erilaiset printit ovat itselle enemmän kun mieluisia. Tykkään pitää printtitauluja esillä, ja edelleen haaveissa on myös rakentaa seinälle kunnon kokoelma. 
Yleisesti ottaen pidän kovasti mahdollisimman yksinkertaisista printeistä, mutta toki, poikkeus vahvistaa säännön. 

Pitkän aikaa haaveissa oli ollut jonkin näköiset kirjainprintit, ja olinkin hyvin tyytyväinen kun törmäsin juuri täydellisiin kirjaimiin Raamiin.fi verkkokaupassa. 




Sillä seisomalla tiesin, että nämä olisivat ihan omiaan meille! Joko näin keskenään, tai sitten siihen tulevaan kollaasiin. 

Pitkään mietin valkoisten ja mustien kehysten välillä, ja melkein pitkällä tikulla vedin koska valinta oli harvinaisen vaikea. 
Ajattelin valkoisten olevan täydellinen jotta musta printti pääsee ihan omakseen, mutta kuitenkin päädyin mustiin, ja kylläpä ne näyttää ainakin omaan silmään hyvältä. 




Samaisesta verkkokaupasta kotiutui muutakin, hiukan isompaa ;-) Toivottavasti siihen päästään kurkkaamaan myös pian. Olen jo hyvin malttamattomana odottanut, että se ihanuus saadaan seinälle, mutta kun on sata rautaa tulessa liki kokoajan.... eiköhän siis kuitenkin pian! :-)

Jippii, täällä ollaan jo voiton puolella, ja puoliväli on ylitetty. Ei enää montaa päivää kun saan murun kotiin! <3

21 kommenttia:

  1. Taulut näyttää kivoilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! :-) Pitkään etsin, ja ihana oli löytää :-)

      Poista
  2. Ihanat taulut ja mustat kehykset sopivat näihin juuri mainiosti! :)
    Ihanaa uutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni kovasti! <3

      Kyllä nuo mustat kehykset iskee tosi hyvin nuihin, oli mukava kuulla vahvistusta tälle! :-)

      Samoin teille, ja kovasti tsemppiä! <3

      Poista
  3. Hienot printit kyllä! :-) Mukavaa maanantaita ♡ :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kovasti kanssa! :-)

      Kiitos, ja mukavaa iltaa sinulle! <3

      Poista
  4. Kauniit taulut! Ja noi mustat kehykset sopii täydellisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jossu! :-)

      Yksi haave on nyt listalta taas pois :-) Kun mieleiset löytyi :-)

      Poista
  5. Ihanat taulut! <3 Itsekin tykkään erilaisista printeistä, tuollaiset kävis kivasti meillekin :)

    Ei enää montaa päivää, että saat murun kotiin <3 Ihania viikon päiviä sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Heli! <3

      Printit on niin ihania, ja hiukan kyllä koukuttaviakin :-) Näillä on kuitenkin niin helppo tehdä pientä ilmeen muutosta :-)

      Viimeinen viikko tosiaan, ja sisulla jaksetaan tämä vielä! :-) Kiitos tsempeistä paljon! <3

      Poista
  6. Kauniit taulut! Pirtsakkaa maanantaita:)

    P.S. Blogissani arvonta, tervetuloa osallistumaan!

    VastaaPoista
  7. Kauniit taulut:)
    Pirtsakkaa maanantaita!
    P.S. Blogissani arvonta, tervetuloa osallistumaan!

    VastaaPoista
  8. Tykkään! <3 Muistan joskus törmänneeni näihin ja miettineeni jälkikäteen, että mistähän verkkokaupasta nämä olivatkaan.. Kiitos muistutuksesta, kävisivät kyllä mahtavasti meillekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä kans tykätään kovasti! :-) Viimein löytyi erittäin mieluiset :-) Jälleen voin todeta, että kannatti odottaa ja malttaa mieli :-)

      Mukava kuulla jos postauksesta oli iloa! :-)

      Poista
  9. Kauniit printit ja kivat taulut!! Meillä on myös printtejä koti täynnä ;). Joka päivä tulee niitä ihailtua varsinkin mietelauseita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti S! <3

      Printit on niin mahtava sisustus juttu! :-) Täällä hiljalleen enemmän ja enemmän ihastuttu näihin :-)

      Mietelauseissa onkin todella ihania, ja osuvia sanomia <3

      Poista
  10. Mäkin olen heikkona printteihin <3
    Stemppiä murun odotukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on niin ihania! :-)

      Iso kiitos tsempeistä Sanna sinulle! <3

      Poista
  11. Nuo printit on niin huiput, tykätään hurjasti myös niistä meidän omista :) <3
    Iloista viikon jatkoa <3

    VastaaPoista
  12. Nuo on kyllä niin kauniit printit. Minäkin tykkään kovasti ripotella erilaisia printtejä ympäri kotia. Nyt on nuo ihana lasten mustavalkoiset taulun alkaneet kiinnostaa enemmän ja enemmän :)

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...