torstai 14. joulukuuta 2017

Neljästoista luukku





Neljästoista luukku <3

Tänään kurkataan kattausvinkkiin joka sopii oivasti joulunpyhille. 
Tein tässä eräs päivä ihan vain kokeeksi tälläisen esimerkki kattauksen, jonka voisin hyvin nähdä jouluna meillä. 

Monena jouluna kattaukseen on kuulunut pieni kuusen tms. oksa välillä irrallisena, välillä servettiin kiinnitettynä. Tämä onkin itselle aivan äärettömän mieleinen vaihtoehto, mutta tällä kertaa vaihdoin oksan jouluiseen palloon ja laitoinkin pöydälle Eucalyptuksen oksan lisäksi somisteeksi. Kattauksesta tuli itselle tosi mieluisa vaihtoehto. 

Tällä hetkellä näkyy todella paljon erilaisia oksia, niin pieniä kun suuria erilaisina somisteina joulunajan sisustuksessa! Tykkään itse valtavasti tälläisistä! :)

Monelle vanhalle blogini lukijalle on tuttua, että tykkään kattauksessa(kin) käyttää luonnon aarteita, ja ne lisäävät ehdottomasti lämpöä sekä tunnelmaa. Pienelläkin saa jo näyttävää aikaan! 

Seuraavaksi tarvitsisi lyödä lukkoon joulun menu. Aika hyvin sitä on jo mietitty, ja kun kattauskin on jo hyvin mietittynä niin hyvin suunniteltuhan on jo puoliksi tehty! :)


keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Kolmastoista luukku



Kolmastoista luukku <3

Tänään on aika avata jo kolmastoista luukku. Joulu lähenee hurjaa vauhtia, ja mikä ihaninta, eilen saatiin valtavan mahtava lumipeite tänne eteläänkin! Voi... kumpa tuo nyt pysyisi maassa, olisi aika hieno juttu! :) 

Joulukuussa on ollut paljon aihetta pieniin juhlahetkiin. Instan puolella näistä tuleekin nyt enemmän kirjoiteltua tässä joulukuun aikana. Se, että tänään vietetään Lucian päivää, vietän myös nimipäivääni. Tämä onkin jäänyt lapsuudesta mieleeni ikuisesti. Lucia kulkueet nimpparipäivänä, ja kuinka silloin oli jo aina niin joulumielellä. 

Onneksi joulumieli on nytkin säilynyt jo pidemmän aikaa heittelemättä sen suuremmin. 




Tänään luukussa kurkataan ihanaan joulumuistamis ideaan // vinkkiin. 

Perinteisen konvehtirasian sijaan, mitäpäs jos sujautatkin kauniiseen paperipussiin näitä hurmaavia Lakrids herkku lakuja? Tai olisiko ideaa kirjoittaa lahjalistaan toive näistä ihanista lakuista? :) Uskoisin, että nämä ilahduttaa kuusen alla monia! 

Nämä ovat olleet meillä jo hyvän tovin todella suosittuja, ja näitä on ostettu erityisiin hetkiin sekä saatu lahjaksi. Plussaa on ehdottomasti, että kaikki maut ovat gluteenittomia! 

Ihanassa Living 24/7 sisustuskaupassa on hyvä valikoima näitä herkkuja moneen eri makuun! Pääset kurkkaamaan nämä ja muut herkkuvalikoimat tästä




Täällä alkaa olla hyvällä mallilla lahjahankinnat. Vain muutama pieni lahja puuttuu, ja kortitkin on postitettu joten hyvissä ajoissa ollaan tänä vuonna. Kerrankin näin! :) 

Onko siellä lahjahankinnat jo hyvässä mallissa, vai aluillaan? :) 

ILOISTA LUCIAN PÄIVÄÄ! 

P.S. Kiitos ihana Living 24/7 makoisasta yhteistyöstä!

P.P.S. Kannattaa kurkkia lahjavinkkejä myös tuolta ihanasta putiikista! :)

tiistai 12. joulukuuta 2017

Kahdestoista luukku





Kahdestoista luukku <3

Se aika vuodesta kun korttipostia kulkee hurja määrä. Vaikkakin, juuri eilen radiosta kuulin että korttien määrä on kovasti laskussa. Paljonhan on joulun alla tekemistä ja touhua, ja aina oma aikansa myös tälle projektille on otettava sekä toki sähköiset kortit ovat yleistyneet. 

Itselle tämä on kuitenkin mukava perinne, ja ajattelen että tästä perinteestä haluan pitää kiinni. Kirjoittelin jo jokin tovi sitten, että varsinaista ideaa ei joulukortteihin ollut, eikä ideaa myöskään tullut myöhemminkään. Joten tänä vuonna mennään tosi rennolla otteella, ja joulukortteihin valikoitui meidän  niin rakkaat karvatassut, ihan arkipäiväisillä räpsyillä :) Lopputulokseen olemme tyytyväisiä molemmat, mukavan rennot ja tosiaan ihan arjesta napatut kuvat. 

Kortit teetin tänä vuonna Smartphoto:ssa*, ja täytyy myöntää että ihania pohjia kortteihin oli jos sun minkälaisia joten valinnanvaikeus iski! Kortteihin tuli koetettua kohtuu monta erilaista pohjaa ennen kuin tuo lopullinen valikoitui. Korttien teko onnistui muuten todella vaivattomasti, sekä kortit tulivat sovitussa aikataulussa. 

Meillä osa korteista lähti postiin viime viikolla, ja loput lähtevät tänään kun vielä saa laitettua joulumerkeillä! :) 

Smartphoto haluaa myös muistaa teitä lukijoita, ja koodilla INFL30SHT saat tilauksesta 30% alennuksen vuoden loppuun asti! Heidän sivuillaan pystyy teettämään myös mukavia kuvatuotteita, jotka ovat aina oiva lahjaidea pukinkonttiin! 


ILOISTA PÄIVÄÄ! 

* Yhteistyössä Smartphoto

maanantai 11. joulukuuta 2017

Yhdestoista luukku



Yhdestoista luukku <3

Tänään lähdetään pienelle nojatuoli retkelle aivan hurmaavaan Lamminpään kukkakauppaan

Kirjoittelinkin jo alkusyksystä, kun pääsin ystäväni kanssa tänne käymään ( pitkästä aikaa! ) ja kuinka olin yhtä huokausta vaan! Edellisestä kerrasta oli siis hujahtanut jo pidempi tovi, ja sillä välin paikalle olikin rakentunut u p e a uusi ja tyylikäs rakennus! 

Itsellä riitti katseltavaa joka puolelle, ja ainoastaan aika laittoi vastaan sillä kerralla. Tuo kyseinen hetki ja retki on kyllä jäänyt mieleen todella kovasti alkusyksystä. Sittemmin on kaupassa tullut piipahdettua parikin kertaa, ja aina olen ollut yhtä hurmaantunut lähtiessäni pois! :)

Mutta, katsellaampa nyt muutamia kuvia kaupalta! :) 












Kuvia tuli napsittua kaupalla t o d e l l a paljon, ja kyllä oli vaikea nyt valita kuvista parhaimpia! Kuvat kun olisi voinut jatkua ja jatkua, mutta toivottavasti pääsit nyt vähän mukaan tuohon upeaan tunnelmaan mikä tulee vastaan heti kun oven aukaisee kauppaan! :) 

Kukkakauppa siis sijaitsee nimensä mukaan Tampereella Lamminpäässä, lähellä Tampereen ja Ylöjärven rajaa osoitteessa Rauhantie 20. Jos siis joulureissu tännepäin suuntautuu, tai tie vie edes ohitse, niin suosittelen ehdottomasti pysähtymään hetkeksi tunnelmoimaan joulutunnelmaa kaupalle. 

Kaupalta löytyy kukkien lisäksi paljon upeaa sisustustavaraa ( kuten kuvissa näkyy ), ja myös sellaista jota ei ihan jokaisessa kaupassa tule vastaan. Myös herkkuhylly kaupalta löytyy, josta voi napata kauniin ja persoonallisen muistamisen vaikka kukkien lisäksi mukaan :) Kaiken tämän kruunaa loistava asiakaspalvelu kaupalla, joten hymyssä suin saa kaupasta lähteä. 

Kiitos suuresti Lamminpään kukalle  kun sain tulla kameran kanssa kylään teille! <3 Toivottavasti pian pääsee taas uudelleen! :) 


sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Kymmenes luukku






Kymmenes luukku <3

Tänään, toisena adventtisunnuntaina halusin nostaa esille iki-suosikki Marimekon tuotteita, ja lopuksi laitetaan ihana arvonta käyntiin. 

Marimekko on kuulunut elämään oikeastaan koko ikäni, varsinkin tekstiileissä. Perheessämme on suosittu Marimekon vaatteita paljon, jouluisin pöytään on laitettu lähes aina vaihtelevasti Marimekon mallistosta pöytäliina, paketista on useana jouluna paljastunut Marimekon yöpaita ja astioita olen alkanut keräämään itse aikuisiällä. 

Siirtolapuutarha // Räsymatto astiat ovat olleet pari viimeistä joulua kovassa huudossa, ja monen paketista näitä onkin paljastunut, ja kaupassa on myös eioota tullut vastaan. Enkä ihmettele, kyllähän ne ovatkin todella ajattomia, ja yhdistettävissä myös moniin muihin sarjoihin. 

Oma sarja kasvoi kun ihana Marika lähetti blogiyhteistyön merkeissä pari jouluun(kin) sopivaa Räsymatto kuppia minulle, josta maistuu kyllä glögi maukkaalta! Huomasin muuten, että kuinka mahtava on yhdistää musta-valkoista ja tätä puna-valkoista sarjaa keskenään! :) Tykkään! 

Paketissa oli myös super suosittu Kuusikossa tyynynpäällinen, jonka Marika on tosi taitavasti ommellut! Kaupasta löytyy siis myös loistava ompelupalvelu, jos siellä ruudun toisella puolella on muitakin kun minä, jolle ompelukone ei ole ihan paras kaveri! 
Tämä tyynynpäällinen on niin ihana, että eipä se tule vaan joulun aikaa koristamaan, vaan saa kyllä piristää myös talvipäiviä! :) 

Nyt on aika laittaa kalenterin toinen arvonta pystyyn! :) 
Palkintona on lahjakortti tänne Marikka Lifestyle liikkeeseen, arvoltaan 25€! 

Kaikille on jaossa jälleen 1 arpa // osallistuja! 
Arvonta käynnistyy NYT, ja kestää 13.12 asti!

Mihin sinä käyttäisit lahjakortin? :) 

ONNEA ARVONTAAN! 
Ja kiitos Marika huikeasta yhteistyöstä! <3

lauantai 9. joulukuuta 2017

Yhdeksäs luukku



Yhdeksäs luukku <3

Meillä on jo joulukuusi! Tai no, paremminkin "joulukuusi", tai joulupuu! Olen aivan hyper innoissaan tästä keskisuuresta joulupuustamme, ja olisin instan puolelle halunnut jo laittaa enemmänkin kuvia, mutta sisulla olen sinnitellyt tänne asti jotta ensin saan blogin puolelle ;) Pientä vilautusta en tosin pystynyt oleen laittamatta! 




Tässä vuosien varrella meillä on nähty varmasti joka joulu erilainen versio kuusesta. On ollut pientä ja isoa sekä muovikuusta. Niin se mieli muuttuu aina vuoden mittaan, ja peräkkäin ei ole tainnut samanlaista olla koskaan. 

Varmaan jo pari vuotta sitten jossakin netissä tuli vastaan iso sypressi joka oli koristeltu todella kauniisti, ja jo silloin ajattelin että tuollaisen minäkin haluan ehdottomasti! Idea kuitenkin taisi olla unholassa viime vuonna, koska sellaista ei tullut meille, mutta tänä vuonna idea tuli uudestaan mieleen ja olin enemmän kun varma päätöksestä. 




Niimpä yhtenä päivänä kauppareissulla suunnattiin myös Plantageniin hakemaan tätä joulupuutamme. Ajatuksissa oli tosiaan iso Sypressi, jotta se olisi pehmeä. Kuitenkin vaikka valikoima oli kohtuu suuri, ja kokoja riitti, niin haluamme kokoiset olivat vähän sinne sun tänne hapsuisia, ja mielessä oli tuollainen suora ja sievä ;) Joten, suunnitelma b käyttöön ja mukaan tarttui tuo Kiinankataja, joka ei siis muuten Sypressistä eroa muutakun että se ei ole pehmeä vaan hiukan pistelevä. 

Mutta, eipä tuota nyt tarvitse sen koommin kosketella kun koristeet on saatu laitettua, että eipä se haittaa oli pistelevä tai ei! 




Vähemmän on enemmän koristeissa tänä(kin) vuonna, ja niimpä valosarja ja muutamat puiset sarvipäät saavat riittää. 

Olin kyllä ostanut suloisia pieniä hopeita ja vaaleita palloja, mutta karvatassut ovat sen verran innostuneita niistä, joten on parempi jättää ne laittamatta. Saisivat nimittäin kovaa kyytiä! 

Olen kyllä ollut ihan super tyytyväinen tähän hankintaan, ja jaksaisin uskoa että tälläinen joulupuu ei jää viimeiseksi meillä! :) 


IHANAA LAUANTAITA! <3

perjantai 8. joulukuuta 2017

Kahdeksas luukku





Kahdeksas luukku <3

Tänään ollaan jälleen pienissä DIY-puuhissa perjantain, että viikonlopun kunniaksi. 

Eucalyptus-kransseja on näkynyt todella monessa blogissa, instassa sekä sisustuslehdissä loppuvuotta kohden mentäessä. 
Ei ole kauaa kun kirjoitinkin, että tuosta hurmaavan tuoksuisesta kasvista on tullut itselle aivan lemppari ja lähes kokoaika oksia löytyy nykyään maljakosta. 

Joten kun nämä kaksi asiaa yhdistää, niin en voinut olla tarttumatta myös tähän nopeaan pieneen puuhaan. 
Sinellistä löytyi erikokoisia metallirenkaita, ja itse valitsin kohtuu pienen näin alkuun koska en voinut tietää kuinka tämä hyppysissäni tulee onnistumaan lopulta. Kauppareissulta mukaan tuoreita eucalyptus oksia, ja sitten vaan kotona hommiin. 

Ensin tuntui että kädet ei kertakaikkisesti riitä, että kolmannelle kädelle olisi ollut ehdottomasti tarvetta kun rautalangan ja oksan kanssa käänteli. Mutta kun alkuun pääsi niin kranssi olikin nopeasti valmis! Ja oi, olen kyllä varsin tyytyväinen tähän ( ensimmäiseen ) tekeleeseeni. 

Ainoa mitä mietin, että olisiko pitänyt tehdä hiukan runsaampi, mutta sen verran tästä kun innostuinkin niin voipi olla että näitä syntyy vielä lisääkin :) 

** ** ** ** ** ** ** ** ** ** ** ** ** **

Ensimmäinen kalenterin arvonta on päättynyt, SUURI kiitos kaikille osallistuneille! <3 
Teitä oli valtava joukko! Oli mukava lueskella mitkä paketeista olivat mieluisimpia! 

Random.org toimi apuna arvonnassa, ja voitto osui numerolle 3, Jenni! ONNEA! <3
Laitatko kolme suosikki paketti tietoa, niin palkinto pääsee matkaan! :) 

torstai 7. joulukuuta 2017

Seitsemäs luukku



Seitsemäs luukku <3

Näin se on Itsenäisyyspäivä juhlittu, ja kylläpä se olikin jälleen yhtä huikea ( ellei vähän huikeampikin ) kuin yleensä katsella linnanjuhlia. Mahtavan juhlallinen tunnelma ihan koti sohvaltakin käsin! 

Nyt hypätään taas kalenterin matkaan ja on aika availla jo seitsemäs luukku! 




Tänään luukussa vilahtaa meidän joulukalenterit. Kyllä vaan, täällä kahden aikuisen taloudessa on parikin kalenteria! Murulle olen tehnyt muistaakseni jo kolmena vuotena oman DIY-kalenterin ja tämäkään vuosi ei tuonut siihen poikkeusta. Kuinka rakastankaan suunnitella tälläisiä juttuja. 

Tämä murun kalenteri tosin eli aikalailla viimeisiin päiviin saakka, kunnes piti olla jo valmista. Hiukan erilaisia ideoita oli päällekkäin mielessä, ja kohtuu monta ideaa yhdistämällä sitten syntyi lopullinen versio. 

Viime vuoden kaltaisella idealla mennään, ja joka päivälle on oma paperipussukka tuossa korissa. Fb:ssä alkoi marraskuun lopulla näkyä useampi kuva aikuisten kalentereista idealla: 
" 24 asiaa miksi rakastan sinua ". 

Idea oli mielestäni enemmän kun loistava, ja päätin ottaa tästä kopin. Joten, jokaisesta pussukasta löytyy sydän jossa on yksi asia miksi rakastan... 
Sen lisäksi pussukoihin on voinut eksyä välillä pieniä yllätyksiä :) 




IKEA:sta löytyi loistavat pussukat tähän tarkoitukseen, ja Sinellistä löytyi valmiita valkoisia sydämiä. Pienemmät sydämet kertoo päivän numeron, ja isompi sydän on sitten pussukan sisällä.

Sitä mukaa kun pussukat aukeaa, olen laittanut sydämiä makuuhuoneen oveen kiinni. Tarkoitus olisi, että niistä muodostuisi kaunis kuusi mutta saapi nyt nähdä mitä tuleman pitää ;) 




Itselläni on tänä vuonna puolestaan murun ostama Fazerin todella viehättävä kalenteri! Voi mikä tunnelma tuossa kannessa onkaan, ja joka kerta kalenteria katsoessa saan hymyn huulille. Tämä on oikea hyväntuulen kalenteri! 

Kyllä siis kelpaa aamuisin availla kalenteria, ja sen lisäksi blogikalenterit että muutamien kauppojen kalenterit ovat täällä seurannassa! :) Aamut alkaa siis hyvin! :)

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Kuudes luukku





Kuudes luukku <3

Tänään ollaan luonnollisesti sinivalkoisissa sekä leppoisissa tunnelmissa. Onhan tämä päivä kovasti odotettu, ja upea! Monet Suomi 100v juhlat ovat alkaneet jo eilen, eikä suotta! 

Täällä otetaan tänään(kin) ihan rennolla otteella. Tarkoitus olisi tehdä maittava lounas, tai meillä se yleensä kyllä venähtää jo päivällis aikaan, sekä pistäytyä kahvilla, ja ilta huipentuu luonnollisesti varmasti upeisiin linnan juhliin jota varmasti monet odottavat jo kovasti! :) 

Ajattelin alle kerätä muutaman muiston lapsuudesta jotka liittyy itsenäisyyspäivään. 

* Itsenäisyyspäivästä alkoi joulun odotus kunnolla, joulukoristeita lisättiin ja pikkujoulu kuusi tuotiin viimeistään itsenäisyyspäivänä sisälle. 

* Usein olimme katsomassa ilotulitusta kaupungilla, joka oli aina (ainakin) muistoissa huikea! 

* Pipareita leivottiin usein itsenäisyyspäivänä. 

* Lunta oli muistaakseni a i n a jo paljon, ja ilmassa oli joulun taikaa! 

Onko sinulla jotakin muistoja // perinteitä itsenäisyyspäivästä?



HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ KAIKILLE SINNE RUUDUN TOISELLE PUOLELLE! 
SEKÄ ONNEA SUOMI 100V! 

tiistai 5. joulukuuta 2017

Viides luukku








Viides luukku <3

Terveisiä Porvoosta! 

Kuten lauantain luukussa kirjoittelinkin, Tallinnan joulutunnelmat siirtyi ja mietittiin läheltä jotakin mukavaa pientä piristystä, että joulutunnelmaa. Lauantaina suuntasimmekin sitten piipahtamaan Porvoossa. Onhan tämäkin yksi jo perinteeksi muodostunut juttu meillä, että joulun alla nuihin ihaniin maisemiin retkeillään. 

Perjantaina satanut lumi pysytteli sopivasti lauantain vielä maassa, ja se toikin ehdottomasti oman lisänsä ja tunnelmansa tähän retkeen. Välillä jopa aurinkokin pilkahteli pilvien välistä, olisiko enempää voinut tältä päivältä toivoa? :) 

Rauhallista kävelyä vanhoilla kaduilla, joululauluja, joulun tuoksuja, hyvää ruokaa, kaunista katseltavaa, tästä lauantai koostui. 

Tuosta vaihtelevasta ilmasta huolimatta itsellä on joulufiilis ollut hetken aikaa jo päällä, ja tottahan toki tämä reissu sitä lisäsi entisestään. Kuitenkin aina kun saamme tuon lumipeitteen maahan, niin joulutunnelma nousee luonnollisesti huomattavasti! 

Jos kalenterissa on vähääkään tyhjää rakoa, suosittelen ehdottomasti pistäytymään Porvoossa kurkkimassa ihanaa joulutunnelmaa! 

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...